sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Takkaa ja liesituuletinta

Ei meinannu tulla mitään, mutta tuli kuitenkin. Oli taas aika näpertelyä viikonlopun molemmille päiville. Ehkä hankalimpia virittelyjä pitkään aikaan, kun kytkettiin takkasydän hormiin ja aloitettiin takan kuoren muurausta. Sinänsä pikku hommiin tuntui menevän aivan kohtuuttomasti aikaa. Mutta liikkeelle päästiin. Ja tästä eteenpäin on helpompi jatkaa.

Liesituuletinkin saatiin kattoon. Oman ongelmansa toi se, että haluttiin kiinnittää saareketuuletin mahdollisimman jämäkästi eli ontelolaattoihin. Kun keittiössä muutoin laskettu kattopinta tulee noin 25 cm alemmaksi, piti koko tuuletin nostaa jo paikoilleen, ei vain kiinnitysrunko. Muutoin ei katon levytyksen jälkeen olisi saanut hormiliitäntää sovitettua kohdilleen enää millään eikä myöskään rosterikuoria paikoilleen. Toisin sanoen ensimmäinen kodinkone on lopullisesti asennettuna!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Okei no nyt saa kommentoida ja neuvoa!