maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lattiasäätöä ja ruuvin kääntöä

Viikonlopun pääasiallinen anti oli yläkerran lattian läpikäyminen parkettiasennusta varten. Pekka konttasi linjaarin kanssa lattiat laidasta laitaan, hioi patit ja täytti montut. Pikkumakkareissa ei juuri mitään korjattavaa ollukaan. Muutamaan monttuun pari milliä Ardexin A45-tasoitetta. Isossa makkarissa oli vähän enemmän työtä. Yläkerran aulassa notkahti lattia lähes puolitoista senttiä porrasaukkoa kohden, joten vedettiin koko tilaan Cascon Super Plan -itsetasottuvaa massaa.

Tasoitettaessa jatkettiin veivaamista lopullisen lattiamateriaalin suhteen. Oltiin jo päätetty useampaankin kertaan että laitetaan alustaan liimattava, vahattava mosaiikkiparketti. Nyt aletaan uudestaan kääntyä lautaparketin kannalle. Erityisesti portaiden takia. Portaisiin kun kaikki muut pintavaihtoehdot tuntuu enemmän tai vähemmän huonoilta. Liimaamalla askelmille lautaparkettia ja viimeistelemällä nurkka porrasnokin, tulee takuuvarmasti siistit ja hyvät ja kulutuskesvät portaat. Mutta ennen kun on parketit ostettu, ehditään muuttaa mieltämme vielä monta kertaa!

Miran kanssa aloitettiin portaikon väliseinän levytys. Vaikka Gyproceissa onkin aika mittailu ja passailu askelmien mukaan, niin yllättävän nopeasti työ sujui. Tässä vaiheessa levytetään vain toinen puoli seinästä. Sitten sähkömiehet asentaa ekan puolen porrasvalot ja muuntajat ja sitten lyödään levyt toisellekin puolelle ja valaisinaukkojen kautta kytketään loput ledit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Okei no nyt saa kommentoida ja neuvoa!