Isä tuli eilen taas pitkäksi viikonlopuksi talkooapuvoimaksi. Sunnuntai-iltaan asti pitäisi kaikkien jaksaa puuhastella raksalla vähän niin kuin aktiivisesti. Eli orjatyöleiriä jälleen, mutta ihan positiivisessa mielessä. Saadaan aina paljon aikaiseksi kun isä maisemissa. Ennen yhdeksää kotiin vain mikäli jugurtti ja leipä on finaalissa ja pitää ehtiä ruokakauppaan!
Aamusta muurattiin väliseiniä, suunniteltiin seuraavaksi vuorossa olevat valettavat aukonylityspalkit ja juostiin rautakauppakierros. Illalla kun Miisukin ehti paikalle pätkittiin, liimattiin ja ruuvattiin kellarin portaikon askelmien lisätuennat.