Nyt voidaan tien puolen rinnettäkin muotoilla kunhan maanrakentaja saadaan paikalle. Viime ke piti Alanderin jo ajaa kaivinkone tontille, mutta puolen metrin hangessa ei pihan tasoittelu oikein olisi ollut järkevää. Vikatkin lumikasat sulaa paraikaa sateessa, joten tulevana perjantaina ehkä päästään pihatöihin! Ennen routimista olisi poikaa saada yläpihan raakatasoitus tehtyä ja painumaan maa taas talven alle.
Ikkunan pieliä on niitäki vielä Pekan avustuksella nyhrätty. Ja vikat ilmanvaihtovedot tehty. Yhdessä lvi-miehen kanssa asennetaan iv-kone seuraavaksi. Ja sähkömies tulee katsomaan vikojen rasiaupotusten ja roilotusten paikat tällä viikolla.

